Riiseni Manun seikkailut

Viime merkinnästä onkin taas vierähtänyt hävettävän pitkä aika, kaiken tohinan keskellä ei vain ole saanut inspiraatiota alkaa kirjoittamaan mitään. Ehkäpä jälleen yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa päivittämään kuulumisia useammin.

Kiireisen kesän jälkeen ollaan hieman rauhoituttu talveksi, mutta siltikin kaikkea mukavaa puuhaa on riittänyt, vaikka jotkin treenihommat ovatkin lumen vuoksi tauolla.
Manu osaa nauttia lumesta aivan kuten viime talvenakin ja olemme keskittyneet joka päiväisiin pitkiin metsälenkkeihin, missä äijän turilas on saanut purkaa energiaansa ihan vapaasti.

Luonteeltaan Manu on edelleen oikea virtapakkaus joka on aina valmis kaikkeen toimintaan jos siihen vain on mahdollisuus. Hienona asiana voin kertoa että tätänykyä äijä osaa myös rauhoittua lepäämään kun sen aika on. Ehkäpä siellä karvaisten korvien välissä on tapahtunut pientä kypsymistä nyt kun kaksi ikävuotta alkaa lähestymään.

Aika on kyllä mennyt nopeasti eteenpäin, sillä edelleen tuntuu kuin Manu olisi vasta muutama kuukausi sitten haettu kotiin. Odottelemee innolla tulevaa kesää sillä paljon on tehty jo suunnitelmia siihen mitä kaikkea tullaan puuhamaan.

Ikäviäkin uutisia on tullut, kun luin juuri kasvattajan kotivuilta kuinka yksi Manun velipojista oli tapaturmaisesti kuollut jäätyään auton alle.. veti hiljaiseksi kun asiaa ajattelee. Ei ole nimittäin yksi tai kaksi kertaa kun tämä omakin on meinannut auton alle juosta kaikessa tohinassa.

Otin sitten härkää sarvista ja päätin itse trimmata Manun ihan ensimmäistä kertaa. Pari kertaa olen sivusta seurannut kun karvaa nypitään ja ajetaan koneella irti, mutta kotona trimmaaminen on jäänyt pelkäksi siistimiseksi saksilla ja coat kingillä.

Manulla tuo karvan kasvu on mielestäni aivan mahdotonta. Viereisessä kuvassa äijä on ennen eilistä trimmausta ja kuten huomata saattaa niin karvaa riittää. Tuostakin on jo saksittu reilusti pois jalkakarvoja, nypitty hieman selkää ja kylkiä ja vedelty coat kingillä.
Tuo karva on kasvanut reilussa kolmessa kuukaudessa!

Olisi tietenkin mukava jos koira olisi aina siistissä kunnossa, ihan jo sen vuoksi että hiekan ja kaiken lian kantaminen sisätiloihin vähentyisi ja tietenkin sen vuoksi että näin kuumilla kesäpäivillä ei olisi niin tukala olla.
Siispä vedin johtopäätöksen pienessä mielessäni että jos ja kun haluaa koiran pitää siistinä niin on syytä opetella trimmaus itse, ainakin sellainen että voi kotona siistiä turkkia ja pitää sitä kunnossa. Seuraavakin koira kun mitä todennäköisimmin on Riiseni niin samapa tuo oli opetella ja jo nyt trimmaamaan.

Suursnautserin trimmaaminen alkaa tietenkin nyppimisellä, joka on jostain syystä ollut minulle käsittämättömän vaikeaa. Sitten eilen aamulla tapahtui jonkin moinen valaistuminen asian suhteen, sillä yhtäkkiä karva alkoi irrota pienellä vaivalla kun veitsen kanssa touhuilin Syynä oli ilmeisesti ollut tämä tyypillinen miehen asenne, jossa kokeillaan ensin ja ohjeita luetaan vasta jälkeenpäin.
Olin ottanut karvasta liian juuresta kiinni, kun olisi pitänyt ottaa puolenvälin tietämiltä ja sitten nyppästä.

No pari tuntia taisteltiin parvekkeella ja karvaa irtosi pussillinen roskiin vietäväksi ennen kuin mentiin harjoittelemaan koneen käyttöä trimmauskurssille.

Oulun Riiseniporukalle oli järjestetty trimmauskurssi, johon osallistuin toiveena oppia muotoilemaan Suursnautserin turkkia oikein.
Paljon tuli asiaa kurssin aikana, mutta tärkeimmäksi koin hetken kun hyrskäytin uuden, vasta ostetun trimmikoneen käyntiin ja aloin ajelemaan äijää. Tunnin verran opettajan ohjeiden mukaan siinä kone lauloi ja kaljuhan siitä tuli (kuten kuva kertoo). Ajelin vastakarvaan 3mm terällä ja iho alkoi kuultamaan reilusti läpi. Vaatii ehkä hieman aikaa että silmä tottuu tuohon, mutta äkkiäpä se kasvaa takaisin…siis karva.

Tietääpä ensi kerralla että ajellaan vain kiltisti myötäkarvaan, jolloin iho ei tule rumasti näkyviin, vaan päälle jää pieni peitto

Toisessa kuvassa muuten jalkakarvat ja vatsan alus on edelleen saksimatta. Päivän rasitus ensin aamulla parvekkeella nypittävänä ja sitten toista tuntia pöydällä olivat sen verran liikaa Manulle että päätettiin jättää tehosteiden muotoilu myöhemmäksi.

Kyllä on taas aikaa vierähtänyt viimeisimmästä merkinnästä tähän alkuperäiseen blogiin. Jotenkin näyttää siltä että kaiken koulutushässäköiden keskellä ei riitä oikein muuta aihetta enää kuin jäljestäminen ja hakuhommelit. Ehkäpä on siis aika hieman summata sitä millainen Riiseni Manu on nyt reilun vuoden ikäisenä…

Olisi tietenkin hienoa aloittaa tämä merkintä kertomalla että Manusta on kehittynyt rauhallinen ja tasapainoinen Riiseniuros joka toimii vain kun siihen on tarvista ja muuten ollaan sitten ylvään rauhallisena No totuushan on tietenkin aivan toista.

Paksun ja alati likaisen karva peitteen alta löytyy edelleen melkoinen virtapakkaus, joka on aina innoissaan lähdössä mukaan ovesta kun kuuluu avainten kilinää, housujen kahinaa tai liikettä ulko-ovelta päin. Eipä taida löytyä tilannetta milloin ei risuparta hyppää kesken makoisien unien kuin sähköjänis pystyyn ja kiiruhda ovelle odottamaan ettei vaan jää matkasta pois. Puhumattakaan siitä innosta millä autosta rynnätään hakumaastoon tai jäljelle kun häkin ovi rapsahtaa auki, jotenkin tuntuu äijä aina tietävän mitä ollaan menossa tekemään ja sitä sitten tehdään suurella innolla.

Olisihan se tietenkin hienoa katseltavaa kun koira tulee täydellisessä kontrollissa seuraamisliikkeessä suorituspaikalle ja odottaa kuin viilipytty käskyä lähteä suorittamaan tehtävää, mutta ehkäpä on vielä liian aikaista vaatia sitä. Toisaalta en ole varma haluanko ottaakaan liian tiukkaa linjaa ja samalla karsia tuota hirvittävää intoa suorittaa maailman hauskimpia hommia… ainakin Manun mielestä.

Autossa on tapahtunut sisustuksen suhteen muutoksia, vaikka takakontista löytyy varmasti yksi jykevimmistä näkemistäni häkeistä, se ei hidastanut äijää kun päätti antaa kuljettajan ja vänkärin penkin selkänojille uudenlaisen verhouksen… no minkä sillä voi kun isäntä ei millään ymmärrä että nyt olisi jo mun vuoro päästä etsimään niitä ihmisiä sieltä puskista.
Kyytiä ovat saaneet myöskin uroskoirat koirapuistossa, kaikki jotka hiemankin epäilevät sitä kuka on tämä puiston pomo. Siispä koirapuistot ovat nyt lopullisesti elettyä elämää. Onneksi sentään Suursnautseri kaveri Dixi pystyy vielä pitämään tämän nuoremman risuparran kurissa ja nuhteessa

Kotona Manu haluaa edelleen osallistua kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan tekemiseen ja eipä taida löytyä tilannetta missä kurainen Riisenin parta ei viilettäisi touhuissa mukana. Kyllä rotukuvaus sopii kuin nyrkki silmään.

Esa Viitala sanoikin mielestäni Etsintäkoira leirillä hyvin kun katseli Manun touhuamista hakukoulutuksen yhteydessä.. kokeneemmasta suusta taisi tulla jotain mainintaa siitä että joka Riisenin hankkii niin Riisenistä sitten kärsikööt (taitaa muuten sopia myös Rottweilereihin tämä lause)

Lopuksi hieman mallia siitä miten Riisenit kuluttavat aikaa metsässä kun tuntuu että virtaa ei muuhun saa purettua…

Tänään saatiin viralliset tiedot Kennelliitosta Manun lonkka- ja kyynärkuvista. Käytiin kuvauttamassa ne tuossa kuunvaihteessa kun vaadittava vuoden ikä tuli täyteen. Samalla tarkistettiin myös silmät, joista saatiin samantien puhtaat paperit, elikkä silmissä ei muutoksia.

Lonkkakuvien osalta joutui jännittämään hieman pidempään, vaikka kuvat ottanut lääkäri antoikin tuomioksi terveet lonkat, niin kennelliitosta tullut tulos hieman yllätti.. postiivisesti.

Kyynärpäät 0/0
Lonkat A/B

Hienoa!!

Tänään palatessani Manun kanssa autolla kotiin metsästä, pyöri mielessäni ajatus siitä kuinka paljon on liikaa?

Itselläni on aina ollut voimakas taipumus perfektionismiin, oli kyse mistä tahansa asiasta, mihin päätän alkaa uhraamaan aikaani. Jos jotain tehdään niin se tehdään kunnolla ja perusteellisesti, treenataan, opiskellaan ja harjoitellaan niin kauan ja paljon että homma toimii.

Tänään kuitenkin heräsi mieleeni tuo edellä mainittu kysymys…

Manusta on tarkoitus kouluttaa pelastuskoira, mitä se tarkoittaa? Mitä kaikkea koiralle on koulutettava? Etsintää, pistoja, haukkuilmaisua, jälkeä, kepin ilmaisua, tottista, on totuteltava erilaisiin ympäristöihin, käytävä kaupungilla ja metsässä, kohotettava kuntoa ja hankittava kestävyyttä ja voimaa jne jne. Mihin tämän kaiken mahduttaa niin että koiralla jää vielä aikaa olla koira?

Liian vähäinen tai väärällä asenteella suoritettu harjoittelu ei kanna hedelmää, mutta onko toinen ääripää myöskään sen parempi? Todennäköisesti jälkimmäinen vaihtoehto on parempi, muttei kuitenkaan se paras vaihtoehto. Pitäisi löytää se kultainen keskitie ja siltä tieltä pitäisi löytyä tarpeeksi vaatimuksia ja haasteita koulutuksen suhteen, sen pitää olla molemmista mukavaa yhdessä tekemistä ja onnistumisia pitää olla kaikkein eniten.

Tässäpä siis uusi opettelemisen aihe itselleni. Pitää nyt käyttää aikaa ajattelemiseen että mitä tehdään? milloin tehdään? ja kuinka paljon tehdään  … ettei tehdä koko ajan, kaikkea ja liikaa.

Manu viettää tänään synttäreitä ja täyteen on tullut vuosi elettyä elämää. Aika paljon on karvakuono kasvanut tuosta viereisestä kuvasta, missä poseeraa muutaman viikon ikäisenä.

Manua voisi tällä hetkellä kuvailla todella vilkkaaksi ja kaikenlaisesta tekemisestä nauttivaksi nuoreksi Riiseniksi. Periksi ei anneta kenellekään tai missään tilanteessa, mutta tarpeen tullen Manu osaa kyllä väistää.

Kaikkein eniten äijä nauttii siitä kun pääsee metsään tutkimaan ja seikkailemaan, sillä Manu viihtyisi vaikka koko päivän. Onneksi ollaan opittu kotona jo hieman rauhoittumaankin.

Joku kuvaili että Riiseni ei sovi kenellekään ensimmäiseksi koiraksi, sillä sen kasvattaminen vaatii työtä. Jälkimmäisestä olen samaa mieltä. Aikaa, rahaa ja hermoja on kysynyt Manun ensiaskeleet koulutuksen tiellä tämän vajaan vuoden aikana mitä yhdessä ollaan oltu. Enpä kuitenkaan vaihtaisi rotua, enkä Riiseniä.

Terveisiä jälleen kasvattajalle ja sisaruksille ympäri Suomen

Viime viikolla torstaina suunnattiin Manun kanssa autonkeula kohti Joroisia, oltiin lähdössä Sport Riesen Klubin järjestämälle suojeluleirille, mutta ennen kuin oltiin valmiita purukoulutukseen niin suunnitelmana oli saada Manulle kesäturkki päälle.
Trimmauksen hoiti tällä kertaa Manun kasvattaja Laura, joka oli saanut muuton valmiiksi Joroisille.

Reilun viiden tunnin automatkan ja muutaman pysähdyksen jälkeen löydettiin perille oikeaan osoitteeseen ja saatiin Manu trimmipöydälle. Täytyy myöntää että kyllä taisi Laurakin huomata ettei meillä olla paljon pöydällä seisomisharjoituksia tehty, sillä sen verran oli Manun käytös levotonta. Reilu kaksi tuntia meni, mutta saatiinpas pojalta turkki hieman keventymään.

Trimmauksen jälkeen suunnattiin Manun kanssa auton keula kohti Lahtea, sillä tarkoituksena oli yöpyä hotellissa ennen kuin perjantai aamuna siirryttäisiin Vähikkälään ja aloitettaisiin purukoulutus.

Perjantaipäivän ja lauantaiyön välissä Manulle oli trimmauksesta, kylmyydestä ja ilmeisesti stressistä kehittynyt vesihäntä. (alempi kuva näyttää hyvin kuinka häntä roikkuu). Ylemmässä kuvassa, mikä otettu Lahdessa perjantai aamuna, näkyy että ainakaan vesihännästä ei ole tietoa.

Onni onnettomuudessa saatiin nopea lääkitys pojalle, koska leirillä sattui olemaan mukana eläinlääkäri ja lääkkeet Vesihäntä ei vaikuttanut Manun toimintaan paljoakaan ja saatiin treenattua hyvin.

Manun suojeluleiristä voi lukea tarkemman kertomuksen tuolta koulutuspäiväkirjan puolelta.

Suurkiitos Lauralle trimmauksesta!!

Kun aloin etsimään sopivaa pentua viime vuoden puolella niin ei paljon tullut tutkittua Manun sukupuuta omia vanhempia pidemmälle. Ei sillä että nyt pienen tutkimisen jälkeen olisin pettynyt siihen linjaan mistä Manu on tullut. Lähimmät isovanhemmat ovat selvästi enemmän näyttelulinjaisia Riiseneitä, mutta varsinkin Manun isän (Cockhill Child for Magic) puolelta löytyy aika suorat linjat keskieurooppaan ja saksaan.

(Manun isoisä, isän puolelta, reilun 10 sukupolven takaa, Hondo vom Gunterstal 1978)

Yllätys löytyi kuitenkin isän puolella kuudennesta sukupolvesta kun pentueen emä oli ollut P&S Riiseni Skansen´s Quintesse. Tämän nartun sukupuu olikin aika sisäsiittoinen, mikä sukupuuhun on uskomista, sillä Havenstadin P&S Riiseneitä (erityisesti Faust van de Havenstad) oli käytetty enemmän ja vähemmän ristiin rastiin. Voi vain kuvitella kuinka tervettä porukkaa nuo P&S Riisenit ovat olleet.

Emän (Gently Born Relikvia) puoli on taas aika pitkälle Venäjän puolelta tullutta linjaa, mutta sielläkin juuret luonnollisesti löytyvät Saksaan, tosin hieman pidemmän mutkan kautta.

(Manun isoisä, vielä hieman kauempaa, 1970 luvun alusta. Gabo vom Krayenrain)

Kuinka paljon nykyaikainen Riiseni ja se alkuperäinen versio Riisenistä eroavat todella.
Kun tutkin Working-DogEU sivuston kautta sukupolvia taaksepäin niin suurimmalla osalla esivanhemmista löytyi jonkin asteinen koulutustunnus suojelusta, eli käyttötarkoitus on ainakin ollut selvä.
Ehkä rakenne on myös hieman erityyppinen, sillä mielestäni vanhemmat Riisenit ovat hieman kevyempi rakenteisemman näköisiä ja virtaviivaisempia. Mene ja tiedä..

Asia mihin itse olen törmännyt ja ajatellut menneen jalostuksessa hieman pieleen on tuo Manullakin oleva tiheä ja niin pitkäksi kasvava turkki. On ehkä haettu liikaa näyttävyyttä turkin avulla ja se aiheuttaa, ainakin talvella ongelmia kun lunta raahautuu karvojen mukana kilosta pariin
No toisaalta kyllähän se lämmittääkin hyvin täällä kylmänilmaston maassa.

Ehkäpä kun sitten joskus tulee aika alkaa katselemaan uutta koiraa, suuntautuu katse vielä enemmän käyttölinjaisen Riisenin puoleen ja Eurooppaan päin.

Manun sukupuuta voi tutkia TÄÄLTÄ.

Toisten koirien ohittaminen ei ole missään vaiheessa aiheuttanut Manulla aggressiivista käytöstä, vaikka toinen koira olisikin käyttäytynyt uhkaavasti. Ongelmana ohituksissa on enemmänkin ollut Manun kova into päästä tekemään tuttavuutta toisten kanssa.
Kun Manu lenkillä huomaa toisen lähestyvän koiran, vireystila nousee heti ja näkee kuinka äijä venyttäytyy mahdollisimman suureksi, liikkeet käyvät myös jäykemmäksi ja luonnollisesti toista seurataan silmä kovana. Aiemmin Manu tahtoi helposti lähteä vetämään toista koiraa kohden, jolloin hihnanpäässä sai olla terävänä, varsinkin kun kelit olivat liukkaat.

Alusta pitäen olemme pitäneet periaatteena sitä että toisiin koiriin ei tutustuta silloin kun ollaan hihnassa. Aina ei tietenkään voi tätäkään välttää, mutta se on periaate.
Olen kouluttanut ohittamista hyvin yksinkertaisesti niin että kun huomaan toisen koiran niin lyhennän hihnaa, pidän Manun oikealla puolellani ja komennan Manun vierelle. Jos äijä lähtee vetämään siitä huolimatta toista koiraa kohden, jatkan vain tylysti matkaa, vaikka karvakasaa perässäni raahaten. Aina kun katse kääntyy menosuuntaan tai minuun, merkkaan sen kehumalla ja palkkaan oikeasta toiminnasta.

Ohittamisessa ollaan edistytty paljon ja esimerkiksi tämän illan lenkillä toisten koirien lähestyminen ja itse ohitus tapahtui mallikkaasti, hihna ei edes kiristynyt.. kunnes päässimme ohi Itse ohituksen jälkeen Manu vielä kääntyy katselemaan toisen perään tai haluaa heti vaihtaa puolta, jotta pääsisi haistelemaan toisen koiran tulojälkiä ja muita hajuja. Tähän olen reagoinut täysi samoin kuin itse ohitukseen, eli tylysti huomioimatta, jatkanut päättäväisesti matkaa, vaikka Manua raahaten ja palkannut kun suunta taas oikea tai kontakti tulee.

Toinen ongelma on tilanne kun joku koira kulkee takanamme. Manun on pakko vilkuilla taakseen ja eteneminen onkin pysähtelyä ja käännöksiä täynnä. Oma toimintani pysyy samana, eli minä päätän mihin mennään ja kuinka nopeasti. Kun Manu tulee mukana, vahvistan sitä toimintaa.

Tulevaa BH koetta ajatellen ohitukset muuten ihmisistä tai autoista sujuvat hyvin. Myös jos joku pyöräilijä tai jalankulkija ohittaa meidät, käyttäytyy Manu hyvin välinpitämättömästi, näihin tilanteisiin ei ole paljon tarvinnut puuttua enää. Aikaisemmin Manulla oli kova tarve kyllä päästä tekemään tuttavuutta myös ihmisten kanssa. Onneksi ei enää.

Kesän lähestyessä, ilmojen lämmitessä ja Manun tullessa vuoden ikään, alkaa koulutustahti hieman kiristymään ja tämän vuoksi olen aloittanut aivan erillisen blogin, joka on tarkoitettu koulutuksen seuraamiseen. Tästä eteenpäin, tämän blogin koulutuspäiväkirjaan, Manun osalta ei enää lisätä uusia merkintöjä, vaan voit seurata niitä http://treenitmanu.blogit.fi/
Uudesta blogista löytyy myös kalenteri missä näkee hieman tulevia tapahtumia mihin Manun kanssa olemme menossa.

Tämä aito ja alkuperäinen blogi tulee edelleen seuraamaan Manun seikkailuja hieman yleisemmällä tasolla ja kertomaan miten partasuu kehittyy muuten. Tämän blogin pohjalle jatkuvat myös merkinnät Heron koulutuksen etenemisestä.

Tervetuloa siis seuraamaan Manun uutta Koulutuspäiväkirjaa!